maanantai 22. joulukuuta 2014

Kuvakimara

Ajattelin lisäillä kuvia viimeaikaisista (k)ommelluksista.
Kuvat ovat väärässä järjestyksessä ja kun olen laiskalla tuulella niin annankin niiden olla :p

Pipot Mummolle ja Otolle ja lapaset Mummolle joululahjana.
Heillä on lemmikkinä koira ja kuosista voi jo varmaan tyhmempikin arvata mikä :)



Fleece pupupipo kaverin tyttärelle tilaustyönä ja väsynyt ompelija.


Korutaulu vanhasta kehyksestä ja kultaisella akryylimaalilla maalatusta juuttikankaasta.


Talvihattu lahjaksi kaverin pojalle.



Tilaustyönä kodinhoitajallemme kietaisuhuivi.




kankaita.com :sta tilaamani kankaat joita odotin vasta joulun jälkeen saapuviksi tulivat tänä aamuna ja minä hullu innostuin ompelemaan lisää kaikkea.
 Kohta jos menisi nukkumaan ja jatkaisi ompelua huomen aamulla.

 Pojalle huivi kankaasta jonka olin varannut omaan käyttöön, mutta olin niin innoissani kangasta tilatessani ja en huomannut että tässä trikoossa ei ollut elastaania niin meni suunnitelmat uusiksi.

Kummitytölle housuja. Jos ottas ja tekisi joskus myös paitoja.


Yksi hame koekappale tuli myös tehtyä. Ilman kaavoja.

Paita tyttärelle. Samasta kankaasta myös paita pukinkonttiin siskonpojalle. 
Siinä etu- ja takakappale on tuota kalakangasta ja hihat kokonaan mustat pinkeillä resoreilla.

Mäyräkoirakankaasta riitti myös mustahihaiseen paitaan neidille.



Tälläinen tyttö meillä oli joulujuhlassa.
 Seuraava joulujuhla onkin sitten jo koulun puolella :)

Hauskaa ja rauhallista joulua kaikille!


sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Talvinen mekko ja pehmoisten pakettien täytettä

Tyttärelle tuli taas tehtyä uusi mekko. Hups.
Tämän neuloskankaan onnistuin löytämää Kihniöltä yhdeltä kirpputorilta kesällä.
4 metriä kolmella eurolla. Ei paha vaikka onkin kaiketi jotai tekokuitua vuodelta nakki ja keppi.

Luottokaava käyttöön ja ei kuin leikkelemään. Hassua miten saa mekon tehtyä yhdellä lyhyellä paitakaavalla näinkin kätevästi.



Kaula-aukko ja helma huolittelematta.



Valmis. Tadaa. Päätin kokeilla kuminauha helmaa ekaa kertaa ja neiti veti siitä kauheat kilarit, mutta suostui kumminkin pukeutumaan mekkoon hetken päästä.




Kävi pieni ajatusvirhe kappaleita leikatessa ja leikkasin kaksi etukappaletta mutta päätin silti ommella nnistä ja sen takia takanakin on syvä leikkaus kaula-aukossa.




Facebookin Ompeluelämää-ryhmästä bongasin tämän norsun kaavat ja pakkohan niitäkin oli ruveta pukin konttiin ompelemaan. Ekassa kävi taas nostalginen ajatusvirhe ja unohdin ommella korvat ennen kappaleiden yhteen liittämistä ja täyttämistä joten tämä norsu saa jäädä kotia sulostuttamaan.


Toisen norsun jälkeen ajattelin lopettaa, ettei koti ala näyttämään Dumbon juoppohoureunilta.
Tänään ajattelin etsiä kyllä pinkkiä kangasta ja tehdä siitä muutamat norsut.


Kummitytölle tuli tehtyä trikoosta housut ja pari kuolalappua. Housuissa Ottobre 1/2010:n Anis-kaava sillä muokkauksella että laitoin ylöskin resorin. Kuolakaulureihin piirsin kaavan itse koska en jaksanut etsiä valmista. Hyvä tuli.


Sopii jopa omaan kaulaan, vaikka hieman kuristaakin :D




Noin.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Joululahjoja osa 1

Alkaa olla jo korkea aika aloittaa joululahjojen teko, joten otin kokeiluun netistä bongaamani ommeltujen lapasten kaavat.
Ekasta piirtämästäni kaavasta tuli sopivat Sagalle, vaikka luulin piirtäneeni kaavat oman kätösen mukaan. Oh well.. Lisäsin niihin kiristysnauhan ranteen kohdille ja käyttöön meni.


 Kaverille Jyväskylään lähtee Adventure Time nimisestä piirretystä oleva Finn the Human hahmon hatut. Kaveri muksuineen kun ovat suuria faneja, niin luulen niiden olevan mieleisiä. :)


Harjoituskappaleesta tuli liian iso ja huijasin sen tyttäreni käyttöön lisäämällä siihen pinkin rusetin ja väittämällä sitä Hello Kitty-hatuksi. Meni täydestä ku väärä raha. Siihen en jaksanut tehdä vuorta, mutta kunhan ehdin niin teen siihenkin varmasti.


Oon niin kaunis että koskee...


Toisen kaverin muksulle lähtee pinkki pupuhattu. Kaava sama mutta korvat pidemmät.
Tästäkin uupuu vielä vuori mutta piti ottaa jo kuvat ku oon niin ihq.. Not.


Lapasia oon jo puolisen tusinaa paria tehtaillut sukulaisten lahjapaketteihin ja tehtailu jatkuu.... Hitaasti, mutta varmasti.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Yksi kaava, monta mekkoa

Miu piti tehdä mekko tämän vuoden kalmagaalaan ja aloin tekemään kaavoja käyttäen sopivaa t-paitaa. Tästä kaavasta tulikin niin hyvä että tällä tulee tehty vielä pitkän aikaa paitoja/mekkoja.
Alunperin tällä piti tehdä vain peplum helmainen paita itselle mutta päädyin tekemään tytölle omansa.
Nyt meillä alkaa olemaan tilanne jossa hukumme mekkoihin, mutta kun tällä kaavalla onnistumisprosentti on ollut tähän asti 100 niin mielelläänhän noita tekee.

Tässä kuvia tuotoksista:

Mekko Kalmagaalan pukua varten. Jyskin joustosametista.



Nanson trikoosta itselle peplumtoppi. 
Kunhan saan ompelukoneen kuntoon niin kanttaan kaikki reunat.


 Lillestoffin Good noght bunny- trikoosta tytölle pelumtoppi.
Reunat kanttaan kanssa kunhan koneen saan huollettuu.


Jousto froteesta täyskello helmalla liivimekko. Tyttären mielestä hää on Link Zelda-pelisarjasta ku laittaa tän päälleen.







Pikaohjeen tein kaverille tosta mekosta. 
Saa käyttää.


Liivimekko oranssista Myllymuksujen joustofroteesta. Tähän malliin tein taskut ja aavistuksen alaspäin levenevän helman ja pitkät hihat.



Liivimekko neliöhelmalla.


Pinkki lintu paita. Tässä kuvassa helma vielä kääntämättä.


Paitaliivi mikälie, nimeä en oo onnistunu tolle löytää. Meillä kulkee nimellä Rutjake.




Kiitos ja anteeksi!